|
Jämsän
Höyläys ja Puusepänliike
(Omistaja Viihdesahurit Oy)
-
Yrityksen
alkumetrit puutavaran teossa ja jatkojalostuksessa ajoittuvat pääsiäiseen
vuonna 1982. Rahtisahurilla sahautettiin ensimmäiset, 2x4, 2x6
ja karmilankut tuona vuonna puutavaramarkkinoille. Tavarat meni kuin
kuumille kiville jo ennen kevättä ja siitä arveltiin,
että tästähän taitaa tulla meidän hommaa.
-
Vuonna 1983 ostettiin ensimmäinen oma kenttäsirkkeli ja
jo vuonna 1984 se vaihdettiin uuteen siirrettävään
kenttäsahaan.
-
Kuusi vuotta sahailtiin ja myytiin raakaa puutavaraa ja alettiin miettimään,
että tätähän voisi jalostaa pidemmälle, esimerkiksi
puusepänliikkeiden aihioiksi ja höylätavaroiksi.
-
Sitten tuli vuonna 1990 tarjolle noin 30 vuotta samalla paikalla toimineen
PSL-liikkeen (puusepänliikkeen) koneet ja ne päätettiin
hankkia.
-
PSL-liikkeeseen palkattiin kaksi puuseppää jotka alkoivat
jalostaa sahaamaamme puutavaraa oviksi, ikkunoiksi, portaiksi, listoiksi,
ym. erikoismittatilaustuotteiksi.
-
1995 tuli uusi lauhdekuivaamo toimintaan ja esim. lattialaudat saatiin
markkinointiin mukaan.
-
Yrityksen kalustoon kuuluu Jämsänjokilaakson nykyaikaisin
kuusikutterinen Weinig-höylä, kaksi jyrsinkonetta, tasohöylä,
ketjutaltta, levysirkkeli, sekä jokilaakson iso vannesaha (ns.
halkaisuvannesaha) puutavaran erilaiseen pienentämiseen.
-
PSL-liikkeessä
valmistetaan mittatilaustyönä ovia, ikkunoita, portaita,
keittiön kaappeja ym. puutuotteita asiakkaan toivomuksien mukaan.
|